Ihanan mukava keskiviikko !

Tervehdys jälleen ! En ole muutamaan päivään kirjoitellut tänne, kun on ollut jotenkin ihan lamaantunut olo tuon eläkeuutisen jälkeen. Olen vaan ihmetellyt oloani ja tulevaa eloani. Mutta sitten päätin, että nyt tää lamaannus loppuu, ja tää keskiviikko olikin sitten tosi kiireinen.

Aamulla heräsin 5.30 herätyskelloon, laitoin herätyksen ajoissa, että ehdin lääkäriin 9.30 mennessä. No, tapani mukaan nukahdin uudestaan, ja heräsin sitten yhtä äkkiä ihan paniikissa, että mitä kello. Katsoin surkeasta kännykästäni kelloa, ja se oli 8.30! No, ensimmäisenä yritin soittaa serkulleni Tainalle, että nyt tarvitsenkin autokyytiä, en enää mitenkään ehtisi bussilla lääkäriin. Taina ei vastannut, joten päätin, että menen taksilla. Onneksi Taina ei vastannut, sillä pestyäni rähmät silmistäni huomasinkin, että kello olikin vasta 6.30!
No, vinkutin ensin pyörällä pankkiautomaatille hakemaan bussirahan, (mulla ei tietenkään välähtänyt hoitaa sitä edellisenä iltana...) ja sitten käytin Mörkön aamulenkillä. Lenkin jälkeen aamupala ja sitten bussiin.

Lääkärikäyntiini oli varattu puolitoista tuntia aikaa, mutta koska sainkin sen pysyvän eläkepäätöksen, mitään isoa lääkärikokousta ei enää tarvittu, joten selvisinkin sieltä 20 minuutissa. Sitten ajelin bussilla kaupungin keskustaan.

Menin työpaikalleni (siis kesäkuun loppuun olevalle työpaikalleni) Tapiolaan, ja jututin siellä työkavereitani, ja kerroin eläkepäätöksestä. Oli ihanaa, kun kaikki olivat iloisia puolestani, ja samalla sanoivat, että tulee ikävä! Oulun Tapiolassa oli myös käymässä Espoon pääkonttorista entinen työkaverini Ketolan Iiro, jolla palaveri loppui sillä tavalla ajoissa, että ehdimme yhdessä syömään.

Vein Iiron Oulun suosittuun ravintola Pannuun, ja söimme ihanat pannupizzat. Sitten lähdimme kaupungille, ja esittelin Iirolle Oulun kauppatoria ja kauppahallia. Ehdimme olla kauppahallissa noin vartin, kun ulkona oli alkanut kaatosade, emmekä voineetkaan palata takaisin kaupungin keskustaan. No aikamme ihmettelimme, ja koska Iirolla ei ollut sateenvarjoa (mikä on Oululaisen vakiovaruste) niin hän päätti tilata taksin ja mennä lentokentälle odottelemaan konettaan, joka lähti kahdelta.

Tämän jälkeen soitin siskolleni Johannalle, että olen nyt vapaa ja Johanna voisi tuoda tyttärensä Veeran kaupungille, sillä olin luvannut Veeralle jätskipäivän. Veera tuli ja menimme Stockan Vinttiin, jossa joimme kuumat kaakaot, Veera söi banaanisuklaa-pehmiksen, ja osti itselleen eucalyptus-karkkirasian. Sitten kiertelimme Stockalla, katselimme koirien ja hamsterien juttuja, vauvan vaatteita ja tyttöjen vaatteita. Veera on sitten harvinaisen hintatietoinen pikkulikka, kaikki yli 7 euroa maksavat ovat kalliita! Fiksu likka!

Sitten kipaisimme kadun toiselle puolelle henkkamaukkaan, ja löysimme sieltä Veeralle viimeisen muodin mukaisen kesämekon, ja kangasballerinat. Näihin ostoksiin käytin yhteensä 14 euroa, hintatietoisesti siis.

Kotiin saavuttuani menin heti päiväunille, ja herättyäni puolentoista tunnin päästä vein Mörkön lenkille, ja samalla kävimme grillin kautta hakemassa minulle paneroituja sipulirenkaita ja kananugetteja iltapalaksi.

Kymmenen aikaan aloin miettiä, mitä pakkaisin aamuksi mukaani, sillä olen lähdössä aamulla klo 5.45 junalla Iinan luokse. Huomasin kauhukseni, että kaksi lääkkeistäni on loppunut, ja minun pitää hakea niitä heti, sillä edes tämän päivän annosta ei toisesta enää ollut. Eikun taas soittamaan Tainalle, kyytiä tietenkin, ja nyt Taina vastasi ja lupautui kuskaamaan mut päivystävälle apteekille, joka oli auki vain klo 23.00 asti. Hain lääkkeet ja palasin kotiin.

Kerroin Tainalle, että tällaisen päivän jälkeen oloni on, kuin olisin ollut kaksi päivää vuorotta töissä, niin poikki olen.

Huolimatta siitä, että olen väsynyt, en uskalla mennä nukkumaan, sillä tiedän, että en heräisi aamulla noin aikaisin, enkä ehtisi junaani, joten tässä sitä sitten kirjoitellaan !
Sellainenkin hauska juttu paljastui tästä aamusta tässä päivän aikana, että kun yritin soittaa serkulleni Tainalle silloin aamulle klo 6.30 (kun luulin että kello on 8.30), olinkin soittanut ystävälleni Tainalle, joka on puhelimeni nimiluettelossa serkku Tainaani ennen. Onneksi ystävälläni Tainalla oli ollut puhelin äänettömällä, joten en herättänyt häntä. Päivällä hän sitten laitteli viestiä ja kysyi, onko minulla joku hätä, kun niin aikaisin yritin häntä tavoitella. NOLO!

No niin, tämä ehkä kuvastaakin teille oikein hyvin, miksi en kykene enää töihin, hosun ja sekoilen koko ajan, muistan asioita väärin, en näe ja unohtelen asioita tosi paljon. Joten kukapa tällaista enää haluaisikaan töihin.

Nyt alan katselemaan nauhoittamiani ohjelmia televisiosta, että jaksan valvoa aamuun ja ehdin junalle. Mukavaa kun luit tekstini, ja iloista onkohan se nyt sitten helatorstaita, vai helluntaita ?  ♥

Yllättäen ja pyytämättä !!

Kyllä kuulkaa maailma ja ihmiset voi joskus yllättää ihan perusteellisesti! Nyt tämä yllätys oli minulle mieluinen, mutta todella yllättävä!

Minä sain eilen eläkeyhtiöltäni postia. Lääkärini oli hakenut minulle jatkoa määräaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseeni tämän vuoden loppuun. Eläkeyhtiö oli hakemuksen käsitellyt, ja ylilääkäri oli sairaskertomustani lukiessaan todennut, että ei tässä mitään määräaikaista eläkettä enää tarvita vaan jatkuva pysyvä työkyvyttömyyseläke. Joten sain siis työkyvyttömyyseläkkeen sitä hakematta ja pyytämättä!!!

Minulle itselleni uutinen on tietysti mieluinen, sillä olen jo viisi vuotta roikkunut ensin Kelan päivärahojen ja sitten määräaikaisten eläkkeiden, eli ns. kuntoutustukien varassa. Nyt vihdoinkin voin ajatella elämääni pidemmälle, kuin vain seuraavan kuntoutustukijakson loppuun.

Toisaalta, kun tiedän, miten vaikeaa työkyvyttömyyseläkkeelle on päästä, niin olen vähän hämilläni. En ollut itsekään tajunnut, kuinka sairas minä olen. Minulla on kyllä monta eri juttua, mutta yksinään mikään niistä ei oikeuttaisi eläkkeelle, mutta kun ne on nyt kaikki yhtä aikaa minulla, se tekee työnteon mahdottomaksi, ja onnekseni eläkeyhtiökin sen huomasi.

Oli jännää tajuta, että minä olen nyt eläkkeellä, eikä minulla ole enää paineita siitä, pitääkö minun yrittää takaisin töihin, vaikka tiedänkin, että en siihen enää kykene.
Kun soitin esimiehelleni, hän oli puolestani toki onnellinen, mutta samalla sanoi, että kyllä he minut olisivat mielellään pitäneet, jos olisin oma entinen terve itseni.Itse totesin siihen, että ei kukaan työnantaja tee mitään työntekijällä, jolta on kielletty melkein kaikenlainen raskas työ, joka ei näe kuin toisella silmällä ja kuulee huonosti, eikä enää opi eikä muista mitään!!!

Tulevaisuutta silmällä pitäen tämä on maailman paras uutinen, nyt minä voin olla Iinan ja Oton vauvelille oikea mummu, joka tulee hätiin aina silloin kun pyydetään ja halutaan! Oikein odotan jo innolla sitä, että pääsen aina joskus lapsenlikaksi, ja nuoret lähtee baanalle !

Tänään yskä on ollut jo vähän parempi, mutta nenäliinat loppuivat, ja kun vanhempani olivat tulossa kylään, pyysin, että saisin lisää nenäliinoja. He toivat ison serlan paketin nenäliinoja ja vielä kaupan päälle paketin talouspaperia ! Nyt ei nenäliinat lopu. Toivottavasti tämä flunssa kuitenkin loppuu pian, en jaksa olla koko ajan räkäinen ja väsynyt!

Nyt taidan alkaa katselemaan telkkaria ja nauttimaan laiskasta olosta, sillä tänään jaksoin myös siivota, imuroin, pesin vessan ja siistin keittiön ! Ansaittu laiskottelu siis alkakoon ! Heippa vähäksi aikaa ! 

Paha yskä ja yhä pahenee !

Näin kauniin kesän aluksi sitten hankin itselleni aivan kamalan kesäflunssan! Yskittää, kurkku on kipeä ja nenä tipahtaa kohta irti kun niistän niin paljon. Olen koko ajan yliväsynyt ja kärttyinen, onneksi saan olla itsekseni täällä kotona, tosin koirulin kanssa, ei tarvitse loukata ketään ärtyisydellä ja kiukuttelulla.

Sain minä tänään kivaakin postia, määräaikaista eläkettäni jatkettiin 1.7.2011 eteenpäin, eikä siinä kyllä lukenut että mihin saakka! Täytyy huomenna selvittää, oliko tämä jo lopullinen työkyvyttömyyseläke, vai vieläkö tarvitsee laukata eri lääkäreillä ja hankkia B-todistuksia!

Koirani on nimeltään Mörkö, ja rodultaan chichuahua. Mörkö on ihana päivän piristäjä, aina kun itsellä on sellainen olo, että ei perhana, tästä ei tule mitään, niin ukkelihan se tulla vilistää paijattavaksi ja istumaan ihan viereen. Jos en huomaa koko ajan rapsutella, tulee pienestä tassusta näpäytys, että muori, silittely unohtui!
Olen sanonut kaikille ystävilleni, että Mörkö on minun terapia-koirani, niin taitava se on aistimaan mielentilojani, ja lohduttamaan silloin kun tarvii, tai riehumaan kanssani kun olen pirteämpi. Ja Mörkö on ihana kävelijä, perjantaina käveltiin tätini luokse vähän yli 6 kilometriä, eikä ukkeli ollut moksiskaan, vaikka vesi kyllä kelpasi, ja yöllä nukutti koiraakin hyvin.

Muutakin mukavaa elämääni kuuluu, minusta on tulossa syksyllä mummu! <3
Vähän yllättäen kyllä, mutta minulle ja minun ihanille kyyhkyläisilleni yllätys oli kuitenkin mieluinen.
Harmittaa vaan, kun Iina ja Otto asuvat niin kaukana minusta, niin en voi olla onnessa mukana niin paljon kuin itse haluaisin.
Tosin Otto voi olla onnellinenkin, ettei anoppikokelas ole koko ajan siinä hääräilemässä. Mutta joka päivä Iinan kanssa jutellaan puhelimessa ja koneella, useimmiten molemmilla tavoilla ja monta kertaa päivässä.

Minä kuulun siihen ylihuolehtivien äitien rotuun, jonka lapsi joutuu kestämään sen, että äiti haluaa aina tietää kaiken, ja on koko ajan huolissaan. Onneksi Iina on selväjärkinen nuori nainen, minusta huolimatta ! 

Nyt alkaa taas tuntua siltä, että ei enää jaksa istua pystyssä, kuume tuntuu nousevan. Minä taas kirjoittelen, jahka kunto sen sallii, ja jos joku näitä lörpötyksiä haluaa edes lukea !

Öitä kaikille murusille !

Kurja maanantai-aamu

Huomenta vaan kaikille, jotka olette löytäneet tämän blogin. Kun on menossa kolmas yö peräkkäin, kun ei nukuta, niin tekstistä voi tulla mitä vaan.

Olen tämän päivän nauttinut mukavasta ja lämpimästä ilmasta käymällä pitkällä lenkillä koiran kanssa, ratkomalla ristisanoja ja pelaamalla mahjongia netissä.
Kuten jo arvasittekin, tämä lady ei ole töissä, vaan työkyvyttömyyseläkkeellä, ja kuluttaa aikaansa miten milloinkin, mihin sattuu olemaan varaa. Tällä hetkellä rahavarat on sellaiset, että pyörä on arvossaan pidemmillä matkoilla, ja ruokakauppaan ei tarvitse suunnata, kun sieltä ei mitään ilmaiseksi jaeta. Onneksi on ihania sukulaisia, joille voi soittaa, että tänään tulen teille koiran kanssa kylään, ja olisi kivaa jos meille löytyisi jotain suuhun pantavaakin. Viimeksi kun menin kylään, pöydällä oli vauvan tutti... 

En ole kamalan tosikko, ja mustassa huumorissa löytyy, mutta kyllä joskus tämän suomalaisen hyvinvointivaltion pykäläviidakko ja sääntöjen ahdas tulkinta antavat aihetta kiroiluun ja mielipahaankin. Kun se on kuulkaa väärin, että yrittää itse hoitaa asiansa, pitää vaan päästää ne ulosottoon, niin johan alkaa tukiaiset juosta. Ja kissanpaskat, sanon minä!

Kun tuli se päivä, ettei mikään raha enää riittänyt ja sain pitkäaikaiseksi ystäväkseni ystävällisen ulosottomiehen, sosiaalitäti sanoi, että vaikka ulosottomies viekin eläkkeestäni kolmanneksen, he eivät voi auttaa minua koska minä kuitenkin vielä yritän maksaa yhtä lainaa, jossa on takaaja. Jos minä jätän tämän lainan takaajan kontolle, niin sitten minulle voidaan myöntää avustusta !


Voi pyhä yksinkertaisuus! Minun pitäisi siis maksattaa velkani takaajalla, ja sitten minä itse saisin tukea sosiaalitädiltä! No kun ihmettelin tätä tädille, täti sanoi, että sitten se takaajakin voi hakea joko velkajärjestelyä tai vapaaehtoista velkäjärjestelyä, ja siten minun velkani kuittaantuu siinä. Niin taitaisi kuittaantua myös monivuotinen ystävyyskin, en missään tapauksessa tule jättämään tämän lainan lyhennyksiä maksamatta.

Olen nyt sitten laskeskellut, että vuonna 2025 olen maksanut tälle yhteiskunnalle kaikki velkani, jotka johtuivat vakavasta sairastumisestani viisi vuotta sitten. Onneksi tässä suomalaisessa hyvinvointivaltiossa ei voi tipahtaa turvaverkkojen lävitse...paitsi jos yrität hoitaa jotakin itse, etkä anna kaiken mennä rillumarei!

Näillä narinoilla tänä maanantaiaamuna klo 04.38. Kommentoikaa ja ihmetelkää kanssani maailmanmenoa ! :)