Tervehdys jälleen ! En ole muutamaan päivään kirjoitellut tänne, kun on ollut jotenkin ihan lamaantunut olo tuon eläkeuutisen jälkeen. Olen vaan ihmetellyt oloani ja tulevaa eloani. Mutta sitten päätin, että nyt tää lamaannus loppuu, ja tää keskiviikko olikin sitten tosi kiireinen.
Aamulla heräsin 5.30 herätyskelloon, laitoin herätyksen ajoissa, että ehdin lääkäriin 9.30 mennessä. No, tapani mukaan nukahdin uudestaan, ja heräsin sitten yhtä äkkiä ihan paniikissa, että mitä kello. Katsoin surkeasta kännykästäni kelloa, ja se oli 8.30! No, ensimmäisenä yritin soittaa serkulleni Tainalle, että nyt tarvitsenkin autokyytiä, en enää mitenkään ehtisi bussilla lääkäriin. Taina ei vastannut, joten päätin, että menen taksilla. Onneksi Taina ei vastannut, sillä pestyäni rähmät silmistäni huomasinkin, että kello olikin vasta 6.30!
No, vinkutin ensin pyörällä pankkiautomaatille hakemaan bussirahan, (mulla ei tietenkään välähtänyt hoitaa sitä edellisenä iltana...) ja sitten käytin Mörkön aamulenkillä. Lenkin jälkeen aamupala ja sitten bussiin.
Lääkärikäyntiini oli varattu puolitoista tuntia aikaa, mutta koska sainkin sen pysyvän eläkepäätöksen, mitään isoa lääkärikokousta ei enää tarvittu, joten selvisinkin sieltä 20 minuutissa. Sitten ajelin bussilla kaupungin keskustaan.
Menin työpaikalleni (siis kesäkuun loppuun olevalle työpaikalleni) Tapiolaan, ja jututin siellä työkavereitani, ja kerroin eläkepäätöksestä. Oli ihanaa, kun kaikki olivat iloisia puolestani, ja samalla sanoivat, että tulee ikävä! Oulun Tapiolassa oli myös käymässä Espoon pääkonttorista entinen työkaverini Ketolan Iiro, jolla palaveri loppui sillä tavalla ajoissa, että ehdimme yhdessä syömään.
Vein Iiron Oulun suosittuun ravintola Pannuun, ja söimme ihanat pannupizzat. Sitten lähdimme kaupungille, ja esittelin Iirolle Oulun kauppatoria ja kauppahallia. Ehdimme olla kauppahallissa noin vartin, kun ulkona oli alkanut kaatosade, emmekä voineetkaan palata takaisin kaupungin keskustaan. No aikamme ihmettelimme, ja koska Iirolla ei ollut sateenvarjoa (mikä on Oululaisen vakiovaruste) niin hän päätti tilata taksin ja mennä lentokentälle odottelemaan konettaan, joka lähti kahdelta.
Tämän jälkeen soitin siskolleni Johannalle, että olen nyt vapaa ja Johanna voisi tuoda tyttärensä Veeran kaupungille, sillä olin luvannut Veeralle jätskipäivän. Veera tuli ja menimme Stockan Vinttiin, jossa joimme kuumat kaakaot, Veera söi banaanisuklaa-pehmiksen, ja osti itselleen eucalyptus-karkkirasian. Sitten kiertelimme Stockalla, katselimme koirien ja hamsterien juttuja, vauvan vaatteita ja tyttöjen vaatteita. Veera on sitten harvinaisen hintatietoinen pikkulikka, kaikki yli 7 euroa maksavat ovat kalliita! Fiksu likka!
Sitten kipaisimme kadun toiselle puolelle henkkamaukkaan, ja löysimme sieltä Veeralle viimeisen muodin mukaisen kesämekon, ja kangasballerinat. Näihin ostoksiin käytin yhteensä 14 euroa, hintatietoisesti siis.
Kotiin saavuttuani menin heti päiväunille, ja herättyäni puolentoista tunnin päästä vein Mörkön lenkille, ja samalla kävimme grillin kautta hakemassa minulle paneroituja sipulirenkaita ja kananugetteja iltapalaksi.
Kymmenen aikaan aloin miettiä, mitä pakkaisin aamuksi mukaani, sillä olen lähdössä aamulla klo 5.45 junalla Iinan luokse. Huomasin kauhukseni, että kaksi lääkkeistäni on loppunut, ja minun pitää hakea niitä heti, sillä edes tämän päivän annosta ei toisesta enää ollut. Eikun taas soittamaan Tainalle, kyytiä tietenkin, ja nyt Taina vastasi ja lupautui kuskaamaan mut päivystävälle apteekille, joka oli auki vain klo 23.00 asti. Hain lääkkeet ja palasin kotiin.
Kerroin Tainalle, että tällaisen päivän jälkeen oloni on, kuin olisin ollut kaksi päivää vuorotta töissä, niin poikki olen.
Huolimatta siitä, että olen väsynyt, en uskalla mennä nukkumaan, sillä tiedän, että en heräisi aamulla noin aikaisin, enkä ehtisi junaani, joten tässä sitä sitten kirjoitellaan !
Sellainenkin hauska juttu paljastui tästä aamusta tässä päivän aikana, että kun yritin soittaa serkulleni Tainalle silloin aamulle klo 6.30 (kun luulin että kello on 8.30), olinkin soittanut ystävälleni Tainalle, joka on puhelimeni nimiluettelossa serkku Tainaani ennen. Onneksi ystävälläni Tainalla oli ollut puhelin äänettömällä, joten en herättänyt häntä. Päivällä hän sitten laitteli viestiä ja kysyi, onko minulla joku hätä, kun niin aikaisin yritin häntä tavoitella. NOLO!
No niin, tämä ehkä kuvastaakin teille oikein hyvin, miksi en kykene enää töihin, hosun ja sekoilen koko ajan, muistan asioita väärin, en näe ja unohtelen asioita tosi paljon. Joten kukapa tällaista enää haluaisikaan töihin.
Nyt alan katselemaan nauhoittamiani ohjelmia televisiosta, että jaksan valvoa aamuun ja ehdin junalle. Mukavaa kun luit tekstini, ja iloista onkohan se nyt sitten helatorstaita, vai helluntaita ? ♥
